Reissut > Korkeasaari 150209

Korkeasaari 150209

Vihdoinkin päästiin Korkeasaareen, sinne on oltu jo niin kauan menossa. Odotettu viileää kesäpäivää. Mutta, nyt käytiinkin helmikuussa, kissat oli aika villillä tuulella Lisäksi siellä oli jääveistoksia, mutta niistä ei nyt ole kuvia, kun ei niistä oikein saa tolkkua, kun näkyvät niin huonosti.

Lumileopardi alkoikin kiipeilemään tuolla puun nokassa juur kun olin lähtemässä pois kuvaamasta sitä. Onneksi huomasin sen

 

Samainen tyyppi vähän toisessa paikkaa. On vähän vihaisen näköinen

 

Naarasleijona meni aidan vierustaa edestakaisin vaikka kuuuinka kauan. Hetkeksi jopa pysähtyi.

 

Vaikka tarkennus onkin ihan missä sattuu, niin laitoinpahan kumminkin. Tuota ei paljon näkynyt, viihtyi enemmän tuolla luolassaan.

 

Oliskohan ollut Amurintiikeri.

 

Eri otus, vietti myös aikaansa tuolla luolassa.

 

Leopardi, näkyi siitäkin vilahdus.

 

Saukoilla oli kova meno. Altaassa leikkivät pallon kanssa ja tekivät selkeesti kuperkeikkoja Siitä kyllä löytyy vain videota.

 

Kuhertajagasellit oli kameleiden kanssa samassa aitauksessa. Nämä meni tuommosena joukkona siellä. Pysähtyivät vähän väliä, tai sitten saivat jotain hepuleita.

 

Hankala asento? Näytti että jalka jäi jumiksiin sarviin, mutta ei kai.

 

Visentti meni rapsuttelemaan itseänsä sen jälkeen, kun meinasi ottaa yhteen toisen kanssa.

 

Voi mikä tankki.

 

Lumivuohet kiipeilemässä korkeuksissa.

 

Oli tämä okahiiri vähän turhan vauhdikas tapaus Pieni ja vikkelä.

 

Oliskohan ollut valkotöyhtötamariini

 

Vooi, tämä oli ihana tapaus Oli ensin kauempana, mutta siinä kun kuvailin sitä ni tais kiinnostua kamerasta ja tuli kohti suu auki. Keisaritamariini siiis.

 

Mikälie ahven olikin

 

Kaimaani siellä kurkisteli vedestä.

 

Ja toinen otti rennosti rannalla.

 

Nämä oli aika hurjan kokosia.

 

Tukaani tuijotteli.

 

Sama tukaani. Sillä joku kummallinen herkku hedelmä tuossa vieressä.

 

Rubiini-iibikset oli vähän tätä ennen maassa, mutta en ehtinyt niitä siellä kuvaamaan.

 

Ensin noita kääpiömangusteja oli tuossa alhaalla vain kaksi. Koko ajan niitä tuli yksi lisää, loppujen lopuksi siinä oli varmaan kaikki aitauksen otukset, parhaimmillaan seitsemän kappaletta.