|
Etusivu
Heip.
Saavuit juuri Heidin sivuille. Jaa miksi ruukkukasvi? Aikaa sitten piti
tehdä joku höpöhöpökisasähköposti.
Hätäseen keksin että no vaikka ruukkukasvi. Jossain vaiheessa
otin sen kumminkin meseosoitteekseni. Sivujen nimeä miettiessäni
keksin, että sehän voisi olla vaikka sama kuin sähköposti.
Toki onhan nimi hämäävä, seurannastakin näkee,
että kasveja googlaamalla sivuilleni eksytään. Ja poistutaan.
Välittömästi. Toivottavasti sinä siis olet päätynyt
sivuilleni jotain järkevää kautta ja viihdyt edes hetken
pidempään kuin vahingossa eksyneet 
Sivuiltani löytyy siis piirustuksiani, swappailujani ja muita töitä.
Valokuvia on myös reippaasti. Erilaisilta reissuilta löytyy
myös vähän tekstiä. Lisäksi myös romurallista
löytyy tarinaa kuvien kera. Sivut tehty toimivaksi resoluutiolle
1024 x 768.
Viihtykäähän.
- heidi
Viimeisimmät päivitykset:
290810
Romurallitarinaa Äänekoskelta
090810
Kuvia kaljakellunnasta
200710
Kuvia ja tarinaa Ahveniston romurallista
|